• kuva5
  • kuva2
  • kuva3
  • kuva4
1 2 3 4

UUTISET

Imatran markkinakatsaus 2020



Koronan varjo lankeaa myös Imatran kiinteistömarkkinoille

Imatrankoskella on lisääntynyt tyhjiä liikehuoneistoja ja vuokrataso laskenut edelleen. Moni vaatetusalan yritys on lopettanut tai lopettamassa toimintaansa.

Syksyn aikana on odotettavissa valitettavasti myös konkursseja, jotka alentavat kiinteistöjen arvoja.

Korona on vaikuttanut kiinteistöjen arvoihin vähentämällä entisestään heikkoa kysyntää ja luonut etävarmuutta. Arvioissakin voidaan jo todeta, että kohteen arvo voi muuttua merkittävästi ja odottamattomasti suhteellisen lyhyessä ajassa.

Venäläisten ostosmatkat ovat loppuneet kokonaan ja niiden merkitys Imatran alueelle on ollut erittäin suuri. Erityisesti kalakaupat ovat joutuneet joko sulkemaan kokonaan tai supistamaan voimakkaasti aukioloaikojaan. Ainoastaan Disas Fish on auki, mutta sekin on muuttamassa valikoimiaan enemmän päivittäistavaran suuntaan.

Pientä orastusta on ollut ajoittain näkyvissä. Teollisuuskiinteistöjä on vähän tarjolla ja niistä on hiukan kysyntää. Tällä hetkellä kuitenkin toimitilojen tarjonta ylittää edelleen reilusti kysynnän, vapaana on varsinkin liike- ja toimistotilaa.

Imatrankosken keskustassa vääntö jatkuu Koskenparras kiinteistön osalta, mutta jollain aikavälillä siihenkin uusi rakennus syntyy. Kaava hylättiin ja taas asia siirtyi vuosia eteenpäin.

Nuorisotalo Koskiksen ja Laineen talojen kohtaloina lienee edelleen purku ja uuden rakentaminen, mutta mitä?

Uusi, Suomen suurin puinen koulurakennus otettiin käyttöön.  Kokemuksista ei vielä ole kuulunut mitään.

Syntyvyys laskee edelleen Imatralla väestön vanhetessa ja vähetessä, jolloin koulut tulevat tarpeettomiksi ja niitä on keskitettävä ja keksittävä uutta käyttöä. Osa on jo purettu.

Uimahallin ja urheilutalon osalta kiistellään uusien rakentamisesta tai vanhojen korjaamisesta. Myös uusien sijoituspaikka on herättänyt runsaasti keskusteluja. Päätöksiä vaikeuttaa kaupungin heikko taloustilanne.

Kerrostalorakentaminen on tällä hetkellä seis, mutta ennakkomarkkinointi on joissain uudishankkeissa käynnissä.

Ennen korona-epidemian laantumista säilyvät Imatran kiinteistömarkkinat hyvin alavireisinä.

REIM Kiinteistövälitys Oy

Jari Vahviala
+358 207 438 411

Kaakon Nettipalvelu Oy